, nyt 5-vuotias
Raintide
"Jindy"
Jääräpäinen pieni voimanpesä, oli Theo Hartleyn todettava, kun hän katseli suosikkitammansa esikoista. Pikimusta pörröhäntä tuntui varsalaitumella loikkiessaan vähät välittävän siitä, kuinka kauas emä jäi, tai kuinka paljon muita huvitti yhtyä riehumiseen: kun hontelo Raintide jotain päätti, sitä ei oikeastaan kiinnostanut ketä kiinnosti, se meni ja teki ja otti rohkeasti kontaktia ikätovereihinsa ilkikurinen pilke mustissa nappisilmissään. Theo piti siitä, itsevarmuudesta.
Jääräpäinen pieni voimanpesä, oli Brandy Floresin todettava, kun hän istui ensimmäistä kertaa mustan tamman selässä. Sen pienet suipot korvat osoittivat kohti taivasta; sen ketterät jalat kauhoivat ilmaa vatsan alta, ympäröivän maailman vilistessä silmissä. Kuka tahansa olisi osannut sanoa, että Raintide oli tehty liikkumaan. Brandy piti siitä, Jindystä.
Terrifying? I love it.
Pieneen 158-senttiseen pakettiin on koottu hieman kauhistuttava sekoitus rohkeutta, jääräpäisyyttä ja nokkeluutta. Ei siis tarvitse olla sen kovempi hevostietäjä nähdäkseen, että Jindyn suonissa virtaava isän puolelta peritty täysi veri on tehnyt tehtävänsä: Jindy on reaktiivinen ja nopea hevonen, joka on kaikessa pässinpäisyydessään yllättävän lupaava esteratsu. Kavioiltaan levoton ja mieleltään hieman rauhaton tamma on näyttänyt sen, että siltä löytyy kyllä kykyjä tulevaisuuden kilpakentille, kunhan satulassa istuu tarpeeksi lujatahtoinen kuski, joka ei säikähdä nollasta sataan valonnopeudella kiihtyvää moottoria tai tämän korvienvälistä maailmaa, joka tekee toisinaan ratkaisuja ihan omine neuvoineen. Siltä kantilta katsottuna se saattaa olla toisinaan vähän raskas ratsastettava, Jindyn kuvitellessa olevansa parempi päättämään mitä tehdään ja minne mennään, mutta muuten sitä voisi kuvailla melkein mukavaksi: sillä on kova into lähteä tekemään töitä, ja valittuina hetkinä saattaa tuntua siltä, että ehkä se pikkuriikkisesti jopa haluaa miellyttää ratsastajaansa.
Missään nimessä Jindy ei ole pahansuopa eläin. Nätisti sanottuna sitä voisi kuvailla ehkä pirullisen vintiömäiseksi, sillä se vain sattuu tykkäämään ratsastajan asettamien rajojen kokeilemisesta ja venyttämisestä sekä oman mielikuvituksensa antimista. Se ei ole varsinaisesti säikky – päinvastoin, melkein turhan rohkea, joka menee päätä pahkaa sinne minne huvittaa – vaan se tykkää nopeasti tylsistyessään keksiä jotain mukavaa viihdykettä itselleen, joka ilmenee toisinaan turhana hösläämisenä ja malttamattomuutena pysytellä paikoillaan.
Tammamainen Jindy on stereotyyppisesti siinä suhteessa, että sen mielenmaisema ei ole vakaata päivää nähnytkään: yhtenä hetkenä se on portille höristen vastaan tuleva unelmaponi ja seuraavana luimiva mörökölli, mitä todennäköisimmin ärsyyntyen esim. olemassaolosta. Jindy ei tykkää sateesta, kurasta (paitsi silloin kun on vaalea loimi päällä, luonnollisesti), kylmästä, tuulesta eikä appelsiineista, mutta tykkää, noh, jostakin, joskus. Oikeasti se on oppinut tykkäämään Brandysta, vaikka ei sitä myöntäisikään, jos siltä kysyttäisiin.
20.04.2024 — Stal Groenendaal
